Haluatko toteuttaa elämäsi aikana monta erilaista uraa?

Tässä kirjassa kuvaillaan moniosaajan uramaisema ja miten sellaisen voit rakentaa itsellesi.

 

Moniosaamisen renessanssi kertoo työelämän murroksesta ja miten ihminen voi hyödyntää osaamistaan laaja-alaisesti ja tehdä uusia innostavia suunnitelmia uralleen. 
Moniosaajaurassa yhdistetään montaa osaamista, innostuksen kohdetta tai työn muotoa.

Esittely

Puhun usein tuttavapiirilleni monimuotoisesta työstä. Sellaisesta uramaisemasta, jossa voi yhdistää erilaisia asioita. Väitän, että työelämä kokee ison mullistuksen tulevaisuudessa. Minua rohkaistiin kirjoittamaan kirja. Opas sellaisille ihmisille, jotka haaveilevat mahdollisuudesta toteuttaa itseään työssään nykyistä laajemmin. Kirjan kirjoittaminen aiheesta tuntui luontevalta ja innostavalta, sillä oma urani on ollut monipolvinen, olen tehnyt erilaisia töitä urani aikana. Olen ottanut hyppyjä ja riskejä vaihtaessani alaa, koska innostun helposti. Oikeastaan jälkikäteen ajatellen muunlainen ura ei olisi ollut kohdallani edes mahdollinen.

Ura ei ole putki tai kapea polku – kirjassa kerrotaan miten voit rakentaa itsellesi monimuotoisen uramaiseman.

Ura ei ole enää putki tai kapea polku, vaan uramaisema, jossa voi yhdistää erilaista osaamista, innostuksen kohteita tai liittää työsuhteeseen yrittäjyyttä. Harrastuksesta voi tulla työtä tai eläkkeellä aloittaa vielä bonusuran. Ihmisen ei tarvitse tyytyä yhteen uraan, vaan elämään mahtuu monta työpaikkaa, ammattia sekä uudistavaa oppimista.

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan yhä enemmän moniosaamista – ripaus renessanssiajan ajattelua.

Kirjan nimi Moniosaamisen renessanssi nousee renessanssiajan arvostuksesta tieteen ja taiteen monialaisesta yhdistämisestä. Oman aikamme työelämässä on kuljettu pikemminkin syväosaamisen suuntaan. Mutta kirjassani esitän, kuinka erilaisten ennustusten mukaan tulevaisuudessa tarvitaankin uudelleen renessanssiajan laaja-alaista ja rajoja ylittävää luovaa osaamisen yhdistelyä. Tulevaisuus on nimittäin moniosaajien. Työelämän murroksessa juuri he pärjäävät parhaiten.

Mitä kaikkea haluaisit tehdä? Älä anna muiden määrittää osaamistasi.

Kirjani avulla haluan kannustaa lukijaa rakentamaan itsensä näköisen uran riippumatta siitä, miksi hän on alun perin kouluttautunut, millaisia töitä tehnyt tai mihin lokeroon ympäristö haluaa hänet asettaa. Itseään ei kannata lokeroida, vaan ihminen voi toteuttaa paloaan ja osaamistaan laajasti ilman että menettää ammatillista uskottavuuttaan, kuten toimitusjohtaja, joka on myös kuvataiteilija. Uralla voi tehdä rohkeitakin irtiottoja omasta alastaan, kuten työterveyslääkäri, joka opiskeli metalliartesaaniksi. Huippu-uralla voi myös vaihtaa suuntaa, kuten HR-johtaja, joka lähti rakentamaan omannäköistä työelämää ja vapautta uralla, joka rakentuu erilaisista rooleista.

Kirjaan on haastateltu suuri joukko työelämän asiantuntijoita ja sellaisia ihmisiä, jotka tekevät jo nyt uraansa monimuotoisesti. Pioneerien tarinat kulkevat mukana tekstissä. Olen tutustunut alan kirjallisuuteen, lukuisiin tutkimusraportteihin, lehtijuttuihin. Olen kuunnellut podcasteja. Tärkeää kirjan synnylle on tietenkin ollut oma kokemukseni työelämässä. Pystyn kannustamaan ja rohkaisemaan ihmisiä löytämään uusia puolia itsestään ja toteuttamaan itseään täydesti. Nykyisin toimin coachina ja tiedän, että muutos alkaa, vaikka ottaisi vain pienen askeleen kerrallaan.

Kenelle?

Kirja sopii omaa uramaisemaa suunnitteleville ja työelämän murroksesta kiinnostuneille. Kirjan sisältämien käytännön tehtävien avulla monimuotoisen uramaiseman suunnittelu on helppo aloittaa. Jos kaipaat lisätukea oman urasi uudistamiseen, lue lisää Inspiraatiopajan yksilöcoachingista täältä.

Uudenlainen työelämä haastaa organisaatiot uudistumaan, joten kirja soveltuu myös esihenkilöille, HR-asiantuntijoille ja valmentajille oppaaksi moniosaajien johtamiseen ja valmentamiseen. Lue lisää Inspiraatiopajan tarjoamista palveluista täältä.

Millaisissa tilanteissa voit hyötyä kirjasta?

  • Haluat toteuttaa itseäsi nykyistä laajemmin työssäsi ja luoda itsellesi merkityksellisen työn useamman osaamisesi varaan.
  • Haluat liittää jotain uutta nykyiseen työhösi, muttet ole varma, mitä se olisi.
  • Olet lopettanut edeltävän työsi ja olet etsimässä uutta suuntaa urallesi.
  • Harkitset yrittäjyyttä tai haluat kokeilla sitä päätyösi rinnalla.
  • Mietit, voisiko harrastuksestasi tulla sinulle työtä.
  • Mietit, mitä muuta vielä voisit tehdä vielä urallasi.
  • Olet jäämässä eläkkeelle, muttet halua kokonaan irtautua työelämästä.

Kirjoittaja

Olen kokenut työelämän asiantuntija, joka on vaihtanut rohkeasti suuntaa urallaan.

Elän niin kuin opetan. Oma urani sisältää isoja hyppyjä sekä monen osaamisen ja työn muodon yhdistämistä. Olen kokenut työelämän asiantuntija, joka on vaihtanut suuntaa rohkeasti. Olen ollut johtaja, kehittäjä ja tutkija ja toiminut niin yritys-, yliopisto- ja järjestömaailmassakin. Olen työpsykologiasta väitellyt tekniikan tohtori, oikeustieteen maisteri ja sertifioitu business coach. Tällä hetkellä toimin valmentajana ja asiantuntijana erilaisille organisaatioille. Lue lisää Inkeri Ruuskasta kirjan ja Inspiraatiopajan takana täältä.